Asiantuntijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että moni perussuomalaisia väliaikaisesti kannattanut duunari on nyt palannut entiseen kotiinsa SDP:hen. Kuva: Arto Miettinen

Asiantuntijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että moni perussuomalaisia väliaikaisesti kannattanut duunari on nyt palannut entiseen kotiinsa SDP:hen. Kuva: Arto Miettinen

”On kotiin tulon aika”. Näin sanoin kosiskeli Suomen Keskusta kadonneita äänestäjiään muutama vuosi sitten kunnallisvaalien alla, mutta tuosta kotiinpaluun tematiikasta tuntuu tulleen nyt totta myös SDP:n kohdalla, jonka kannatus on noussut viime mielipidemittauksissa lähes neljän prosenttiyksikön verran.

Muuttotappion ottavana osapuolena prosessissa on ollut perussuomalaiset, jonka kannatus on romahtanut vaaleista lähes kolmanneksella 10,7 prosenttiin. Muutos on näkynyt luotettavasti sekä Ylen kannatusmittauksessa että tuoreemmassa Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämässä mittauksessa.

Vaikka kannatusmittaukset eivät ota kantaa siihen, mistä syystä äänestäjät ovat vaihtaneet leiriä, ei syiden arvaaminen vaadi kovin syvällistä selvännäkökykyä. Ne löytyvät täydellisestä takinkäännöstä maahanmuuttopolitiikassa, Kreikan lainaohjelmassa sekä myös selän kääntämisestä vähävaraisille ja perusduunareille hallituksen pakkolakiasiassa.

Pääkirjoitus

Lue lisää lehden nrosta 44/2015.

Share This