75 vuotta täyttävän Pekka Sarkkisen päiviin kuuluu nykyisin muun muassa toimintakykyä ylläpitävä riuska sauvakävely.

75 vuotta täyttävän Pekka Sarkkisen päiviin kuuluu nykyisin muun muassa toimintakykyä ylläpitävä riuska sauvakävely.

75 vuotta täyttävä Järjestöneuvos Pekka Sarkkinen sai sosiaalisen kanssakäymisen eväät kotikasvatuksesta, ja pelitaidot ay-toimintaan karttuivat nuorena aikuisena Uimaharjun tehtaalla ja työväenyhdistyksessä.

Pekka Sarkkisen muistellessa lapsuudenaikojaan Enon Haapalahdessa, nousee selkeästi esiin arvot ylitse muiden; sosiaaliset kontaktit ja toistensa auttaminen.

– Vielä 1950- ja 1960-luvuilla olimme aika riippuvaisia toisistamme, Sarkkinen kuvailee perheensä ja muiden sukulaisten välejä.

Toistensa auttaminen tapahtui niin rahallisesti kuin erilaisissa työtehtävissä. Pienen pojan kasvu tapahtui elävässä yhteisössä viiden veljen ja kahden sisaren kanssa.

– Välit sisaruksien kanssa pysyivät hyvinä, eikä meillä ollut turhia kahnauksia. Siitä jäi mieleen sosiaalinen tunne – marjaankin kun lähdettiin, äiti antoi isoimmalle isoimman kupin ja pienimmälle pienimmän. Yhdessä kun tehtiin, ei jäänyt tilaa kinastelulle ja riitelylle.

– Ensimmäisen kosketuksen työelämään sain jo 11-vuotiaana. Isä ja vanhempi veli olivat muurareita. Heidän apupoikanaan työ oli sen verran rankkaa, että karkasin välillä helpompiin metsätöihin.

Sarkkinen muistelee lapsuus- ja nuoruusvuosiaan lämmöllä. Perheessä äiti oli ns. pankkiiri ja jöön pitäjä, muurari-isä oli myös kunnanvaltuustossa.

Elämää Uimaharjussa

Vuonna 1961 armeijan jälkeen oli häät. Elna-vaimo oli löytynyt kuuden kilometrin päästä Ukkolasta. Myöhemmin perhe kasvoi kahdella tyttärellä. Uudenlainen ura urkeni Uimaharjussa. Sarkkinen pääsi töihin tukkipuolelle kuorimakoneen hoitajaksi.

– Olin kiinnostunut koneista ja laitteista, joten ylenin sahan verstaalle korjaamaan rautarakenteita ja koneita.  Hitsaajan taidot opettelin sitten Helsingissä Wärtsilän telakan koulutuksessa. Ay-toiminta johti Kiljavan opiston kursseille tämän tästä. Olin myös perustamassa Paperiliiton ammattiosastoa Uimaharjuun sellutehtaan tulon aikoihin. Toimin myös työpaikkani luottamusmiehenä.

Työn lisäksi järjestötoiminta alkoi sitoa Sarkkista entistä enemmän, ja vuoden 1963 alussa  Sarkkiset liittyivät Uimaharjun työväenyhdistyksen jäseniksi. Yhdistys oli silloin aika pieni. Pekka Sykön siirryttyä ajasta ikuisuuteen Sarkkinen valittiin työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi.  Jäsenmääräkin alkoi kasvaa  ja yhdistys vaikutti aktiivisesti yhteisiin asioihin.

– Se oli hyvin rikasta elämää, se porukkahenki ja kun tehtiin asioita yhdessä. Meitä arvostettiin ja kuunneltiin. Työväenyhdistyksen mukana takaraivoon tarttui pelitaidot, miten sitä työväenliikettä oikein pyöritetään; yhdessä töitä tekemällä, ei ylhäältä sanelemalla.

Vankka järjestötoiminta ja aktiivisuus työelämässä toi Sarkkiselle myös paikan kunnanvaltuustosta. Hänet valittiin Enon kunnanvaltuustoon historian suurimmalla äänimäärällä 1970-luvulla.

– Se johtui varmaan siitä, että olin Uimaharjun työväenyhdistyksen jäsenmaksujen kerääjä ja kävin keräämässä rahat ihmisten kotoa. Samalla jaettiin työväenyhdistyksen omaa lehteä, ja joka talossa kahviteltiin. Siinä tultiin tutuksi ihmisille, Sarkkinen kuvailee.

Vastuut kasvavat

Vuonna 1973 Sarkkisten elämä siirtyi Helsinkiin, kun Pekka Sarkkinen valittiin Demarinuorten puheenjohtajaksi. Vastaehdokkaana oli porvoolainen, myöhemmin ympäristöministerinäkin toiminut  Kaj Bärlund. Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliiton puheenjohtajakisa sai lehdistössä aikanaan paljon huomiota.

Sarkkisen mukaan antoisinta näissä töissä oli oppia tuntemaan iso määrä aateveljiä Suomesta ja ulkomailtakin.

– Se on pääoma, joka kulkee pääkopan välissä hautaan saakka.

Sarkkinen toimi pitkään myös Työläisnuorten Tuki ry:n puheenjohtajana yhdistyksen perustamisesta lähtien vuodesta 1977 vuoteen 2005. Yhdistys opetti nuorille ja nuorille aikuisille yhdessä tekemistä ja arjessa elämisen taitoja. Yhdistyksellä on Muoniossa leirikeskus, joka rakennettiin pääasiassa  talkoovoimin.

Eläkkeellä ollessaan hän veti Työläisnuorten Tuki ry:n projektia Unarin-Luusuassa. Siinä purettiin hirsikämppä Heinolasta, siirrettiin Unariin, pystytettiin ja sisustettiin uudelleen sekä korjattiin viereinen vanha porotilan päärakennus sekä Mitkasjärven eräkämppä matkailu- ja leirikäyttöön.

Ammattiyhdistysliike keskiössä

Pekka Sarkkinen siirtyi työskentelemään SAK:n järjestöpäällikön tehtäviin 1979. Tehtäviä ei voi sanoa yksitoikkoisiksi.

– Ay-liike oli eheytymässä hajaannuksen jälkeen ja se oli voimakasta kasvun aikaa. Suomen ay-liike oli silloin ykkösluokkaa. Nyt operatiivinen toiminta ja aktiviteetti on vähän rapistunut. Entisaikojen yhteisöllisyys on hävinnyt nykyaikaiseksi yksityisyydeksi, Sarkkinen harmittelee.

– Mieleen on jäänyt mm. mielenosoitus Senaatintorilla ja osallistuminen mm. presidentinvaalikampanjoihin. Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen kampanjoissa sain olla mukana. Soppatykkitoiminnan käynnistäminen. Ensimmäiset puulämmitteiset kenttäkeittiöt hankittiin Ruotsista ja sittemmin korvattiin näillä kotimaisilla kaasuvehkeillä. Aluetoimistojen esimiehenä toimiminen oli joskus haasteellista. Henkilökemiat eivät aina kohdanneet.  Ammatilliset paikallisjärjestöt olivat silloin voimissaan ja niiden kokousten ja järjestöasioiden tiimoilta tulikin tämä armas Suomen niemi kierrettyä lähes jokaista kirkonkylää myöten. Ay-toiminnan kehittäminen Virossa oli mielenkiintoista ja tuotti hyvää tulosta. Siitä jäi hyviä ystävyyssuhteita näihin päiviin asti.

Jälleen kerran hän korostaa hyviä sosiaalisia kontakteja niin ay-toiminnassa kuin puoluepoliittisessa toiminnassa. Mikään digitalisaatio ei ikinä korvaa kasvokkain tapahtuvaa kanssakäymistä järjestötoiminnassa ja yhteisten asioiden hoitamisessa.

– Kontakti-ihmisiä pitää olla ja heitä pitää tukea, jotta koneisto toimi.

Nykyään Sarkkinen seuraa päivän yhteiskunnallisia asioita sivusta katsojan roolissa.

– Seuraan kyllä vielä uutisointia, ja joskus kaverit soittelee asioista. Olen ottanut kuitenkin roolin, että kerron jos kysytään. Ne jotka pyörittävät koneistoa, ovat vastuussa siitä. Minulle riittää kun tiedän, että olenko tulossa vai menossa.

Nyt kun kantaa asioihin kysytään, niin ei malta Sarkkinen täysin vaitikaan olla.

– Työväenliikkeen uria kun olen kulkenut erilaisissa tehtävissä, palkka ei aina ole ollut päätä huimaava, mutta rikkaita kokemuksia, muistoja ja ystävyyssuhteita on kertynyt sitäkin enemmän.

Ansioistaan työväenliikkeen tehtävissä hänelle myönnettiin järjestöneuvoksen arvonimi ja Rafael Paasio –mitali vuonna 2006.

Mahdolliset onnittelut voi ohjata KSR:n Antti Jussi Kososen rahastoon tilille FI85 1521 3000 0060 09. Tiedonantoon: Pekka Sarkkinen

Teksti ja kuva: Suvi Lyhykäinen

Lue lisää lehdestä nro 24/2016.

Share This