Kaisa Parvinen 1930-luvulla kuvattuna. Kuva: Wikimedia Commons

Kaisa Parvinen 1930-luvulla kuvattuna. Kuva: Wikimedia Commons

Olympian kisoja pelataan jälleen – näitä nykyaikaisia nimittäin. Muinaisessa Kreikassa eli Hellaassa niitä vietettiin satoja vuosia ennen nykyisen ajanlaskumme alkua ja vielä pari sataa vuotta ajanlaskumme jälkeenkin. Sitten ne lopetettiin kertakaikkisen turmeltuneina ja pakanallisina menoina. Voitokas kristinusko sen lopetuksen sai aikaan. Turmeltuneita ne ehkä olivat (silloiset dopingit turmelivat ne) ja tietysti pakanallisia. Ainakin kristinuskon kannalta katsottuna.

Minun muistojeni muinaiset olympialaiset, jotka lähtemättömimmin ovat jääneet mieleeni pidettiin Lontoossa vuonna 1948. Olin pikkupoikaiässä, jolloin asiat ja tapahtumat, nimet ja numerot herkimmin painuvat mieleen. Sotamuistoista silloin puhuttiin, pula-aikaa elettiin. Hyvin säästäväisesti englantilaisetkin olivat olympialaisensa järjestäneet, ilman ylellisyyksiä

ja tuhlaavaisuutta. Kaikki maat silloin sotien jälkeen olivat köyhiä maita, niin voitetut kuin voittajatkin. Paitsi Ruotsi, sen rikkaudesta jaksettiin puhua. Liekö tuo rikas sekään silloin kuitenkaan ollut.

Oli joka tapauksessa kaunista ja lämmintä ja heinänteko parhaillaan, kun sihisevästä ja suhisevasta radiosta yritettiin hartaina kuunnella, mitenkä ”net mejän pojat ja tyttäret” sieltä brittien maasta toisivat kultaa ja kunniaa sodissa hävinneelle Suomi-rievulle.

Tyttäret – niin! Lontoossahan oli tosiaan oikein edustavia suomalaisia tyttäriä. Kaisa Parviainen toi siellä ensimmäisen mitalin Suomelle, hopeaa keihäänheitossa. Muistanpa vielä sellaisen nimen kuin Mirja Jämes – taisi juosta aitoja mutta ei sijoittunut.

Muistan, kuinka Martti Jukola, ääni väristen, selosti, mitenkä seiväshyppykilpailussa vettä

tuli kaatamalla ja mitenkä hyppypaikka oli yhtenä savivellinä. Mutta siitä huolimatta suomalainen Erkki Kataja pystyi hyppäämään hopeamitalille, ohi monien jenkkien hirmuhyppääjien.

Muistan, kuinka – jälleen Jukolan selostamana – Siltaloppi irvisti pahasti 3000 metrin esteiden viimeisellä kierroksella. Hän oli vielä silloin kolmantena, mutta onneton kaatua rojahti juoksu-, ei kun vesihautaan ja kaksi miestä ryöpsähti ohi. Ruotsi sai juhlia kolmoisvoittoa.

Merkillistä, miten Ruotsin voitot eniten aina kiukuttivat mieltä.

Teksti: Heikki Kerola

Lue lisää lehden nrosta 31/2016

Share This