Kontiolahden kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Haukka.

Kontiolahden demarit saivat kokoon huippulistan miehiä ja naisia ikään ja ammattiin katsomatta. Myös Kontiolahden kyliltä on odotettavissa nyt vahvaa tulosta, arvioi Kontiolahden demareiden puheenjohtaja Pertti Haukka. 

Monessa Savo-Karjalan kunnassa on tuskailtu viime viikkoina vajaaksi jääneiden ehdokaslistojen kanssa, puoluekantaan katsomatta. Kontiolahden demareilla tilanne ei ole kuitenkaan tämä, sillä viime vaalien ehdokasmäärä ylittyi, ja ehdokkaita on kaikkinensa demarilistalla 47, mikä on pari enemmän kuin esimerkiksi Suomen vahvimpiin demarikaupunkeihin lukeutuvalla Varkaudella.

Tämä ei ole huono saavutus, kun ottaa huomioon, että Kontiolahden asukasluku on noin puolet Varkauden vastaavasta, nelisentoista tuhatta. Kunnanhallituksen puheenjohtaja, ehdokashankinnasta vastannut Pertti Haukka on avoimesti ylpeä kuntavaalien pohjatyöstä.

– Ehdokasasettelussa on tehty nyt todella iso työ ja olemme saaneet kokoon äärimmäisen monipuolisen listan: joukossa on 26 naista ja 21 miestä, nuorin ehdokas on 18-vuotias ja ensikertalaisiakin on ehdolla noin kolmannes, summailee Haukka demarilistan antia.

Erikseen Haukka innostuu kehumaan vielä Kontiolahden kylien vahvaa panosta. Kun listalla on vahvoja kylätoimijoita ja yrittäjiä, sekä käynnissä parhaillaan kyliä kiertävä vaaliautokiertuekin, on vaaleistakin lupa odottaa ehdokasasettelun mukaista tulosta – selkeää piikkipaikkaa ennen toista suurpuoluetta keskustaa.

Teksti ja kuvat: Arto Miettinen

Lue lisää lehdestä nro 13/2017.

Share This