Meeri Käräjähonka (vas.), Petrus Kuronen, Veeti Hirvonen, Ville Tanskanen ja Eero Nieminen ovat kokeilleet koulupäivien aikana Polvijärven esinemuseon koululuokan pulpetteja.

Polvijärven kirkonkylän alakoululaisille Polvijärviseuran Esinemuseo ja oman paikkakunnan historia ovat tulleet tutuksi odotetuilla museotunneilla. Vastaavasti polvijärviseuralaiset iloitsevat lisääntyneestä koululaisyhteistyöstä.

Ryhmä Polvijärven kirkonkylän koulun alaluokkien oppilaita asettuu Polvijärven kotiseutumuseon koululuokkaan. Pienet sormet hakeutuvat kuin itsestään silittämään pulpeteissa olevien mustepullojen kantta, pitääpä mustepulloa ehkä vähän kohotella ja katsella sen mutkaista muotoakin. Mustekynille tarkoitettua uurretta pitää on tutkittava ja uurteessa olevaa kummallista kynää, josta ei tule väriä. Katseet kulkevat opetustauluista perhoskokoelmaan, täytettyjen lintujen asuttamaan vitriiniin, hipaisevat opettajan pöydällä olevaa paksua karttakeppiä ja jykevää kelloa, jolla soitettiin välitunnit loppuneeksi.

Jutuntekopäivänä museotunnin opettajana on Polvijärviseuran aktiivijäsen Pirjo Hirvonen. Hän kertoo pulpettien historiasta, siitä miten mustetahrat koristivat vasenkätisen koululaisen vihkoa ja kouluruuasta aikana kun hänen isänsä kävi koulua ja omista kouluvuosistaan. Esitteleepä Hirvonen vielä opetustaulujakin ja vastaa tarkkaan pienten koululaisten kysymyksiin.

Polvijärvi / Pia Paananen

Lue lisää lehdestä nro 50/2017.

Share This