Metsästystäkin harrastava Markku Leppänen on kesyttänyt karhun moottorisahallaan.

Metsästystäkin harrastava Markku Leppänen on kesyttänyt karhun moottorisahallaan.

– Miten sie osaat? 

Jokainen käsityötä tai taidetta tekevä ja näytteille asettava joutuu jatkuvasti vastaamaan samaan kysymykseen, vaikkei siihen vastausta tietäisikään. 

Niin on tehnyt kontiolahtelainen Markku Leppänenkin niiden noin 20 vuoden ajan, minkä on moottorisahaveistoksia tehnyt. Ensin harrastuksena, josta sitten syntyi päätyö.

– Eikös ne sano, jotta pitää vain ylimääräinen ottaa pois, veistelee Leppänen jälleen uuden karhun syntyessä.

Moottorisahauksen tekniikka tuli tutuksi jo metsurin töissä, joita Leppänen teki Joensuun kaupungilla. Harrastus alkoi kiehtoa ja kun vuorotteluvapaavuoden jälkeen ei työnantaja suostunut ehdotukseen osa-aikaisesta työsuhteesta, yrittäjyydestä tuli päätoimista.

Leppänen onkin ollut tuttu näky niin Ilomantsin Karhufestivaaleilla kuin Rääkkylän Kihauksessa, Kolin Erämessuilla ja Metsämuseo Lustollakin, sekä monilla markkinoilla ja muissa tapahtumissa.

Kamppeet kulkevat peräkärryssä, siihen mahtuu niin valmiita töitä kuin työstettävää puutakin. Kuomun kun avaa niin on näyttely pystyssä. Sahan kun käynnistää, niin yleisöäkin paikalle löytää.

Moni siitä lähtee sitten pöllö tai pikkukarhu kainalossa, silloin tällöin isompikin veistos kannetaan yhdessä peräkonttiin. Suomalaiseen pihaan sopii parhaiten suomalaista silmää ja mieltä miellyttävä puinen veistos.

Leppänen tietää miten päin veistos on puusta tehtävä, jotta se ei kutistuessaan halkeile. Tai sitten tehdään mahdollisimman huomaamattomaan paikkaan kuivumisviilto.

Puinen teos kestää, sijoituspaikasta ja huolenpidosta riippuen, hyvinkin vuosikymmeniä. Ikuista taidettahan se ei ole, mutta pitkään ilahduttaa.

Karhusta parempi ote

Metsuri Markku Leppästä alkoi kiinnostaa moottorisahalla veistäminen joskus 90-luvulla, kun näki lehdessä juttua legendaarisesta, nyt jo edesmenneestä Einari Heiskasesta. Välittömästi piti ruveta kokeilemaan omalla sahalla, saako puuhun muutakin kuin katkaisuviiltoja.

Lievestuoreella Antero Kovasen kurssilta tuli sitten varmuus, että hommaa ei kyllä opi muuten kuin tekemällä. Alkoi sitten tulla sen verran hyvää jälkeä, että sai luvan kaupungin työmailleenkin tehdä muutaman veistoksen pitkään kantoon.

– Sinne ovat varmaan maastoutuneet, arvelee hän nyt Repokallion ja Linnunlahden teoksistaan. Luonto hoitaa omansa, jollei veistoksia mitenkään käsitellä.

Ehkä ne ensimmäiset eivät enää tekijänsäkään silmää kovin miellyttäisi, taitoa kun on tullut lisää ja yhä tuntuu olevan opittavaa.

Niinpä Leppänen onkin halunnut oppia enemmän, nähdäkseen paremmin esimerkiksi lempiaiheensa karhun luonteen, ja tuodakseen sen paremmin esille.

Niinpä kun Leppänen kyyditsi koulu-
ikäisiä tyttäriään kuvataideharrastuksiinsa, tuli alettua itsekin piirtely vanhasta muistista. Kursseilla on tullut käytyä nyt puolenkymmentä vuotta.

Kuvataideopiskelun myötä alkoi syntyä myös luontoaiheisia maalauksia, esimerkiksi karhuja luontaisessa ympäristössään.

Samalla ovat herkistyneet veistokset. Karhu näyttää yhä enemmän karhulta, kirsusta turkkiinsa.

– Vasta olin Kuusamossa kaksi viikkoa karhuleirillä, Leppänen kertoo. Karhuja näkyi paitsi kuvauskojulla, myös jo sinne menevän polun varrella.

Teksti ja kuvat: Riitta Mikkonen

Lue lisää lehdestä nro 29/2016.

Share This