Terve metsä, terve vuori, terve metsän ruhtinas. Täss’ on poikas uljas nuori, esiin käy hän voimaa täys, kuin tuima tunturin tuuli.

Näin tervehti oopperalaulaja Uljas metsästystovereitaan, heikkovirtainsinööri Metsää, taidesuunnittelija Vuorta ja kirkkoherra Metsä-Ruhtinasta. Julkisena salaisuutena kätkettiin tietoa, että nuori oopperalaulaja oli todellakin joko insinööri Metsän tai suunnittelija Vuoren tai kirkkoherra Metsä-Ruhtinaan avioton poika. Mitkään DNA-tutkimukset eivät vain koskaan olleet päässeet selville kenenkä heistä.

Herrat olivat kokoontuneet Pielisen salolle erääseen torppaan jahtia aloittamaan. Alkajaisiksi sanoi insinööri: Luen teille kirjeen, jonka sain tänä aamuna veljenpojaltani:

”Setä hyvä. Ei ole nyt asiamme hyvässä mallissa. Tule nyt sinä, perhana, meidät pelastamaan. Karhu söi meijän lehmän, ja hirvet tallasi viljan. Työhön en pysty kun on silmäpasko. Tule nyt, perhana, ja tuo rahaa ja eväitä tullessasi, toivoo Linnoskari Aate.”

– Nyt et puhu totta ja totuus on tekevä teidät vapaiksi, sanoi kirkkoherra, tuo ei ole veljenpoikasi kirje. Tunnen tekstin. Senhän on kirjoittanut eräs V.H. Kainuusta.

– Niin, ja eihän se voi olla veljenpoikasi, koska hänen nimensä on Linnoskari ja sinähän olet Metsä, väitti suunnittelija.

– Kyllä koko tyyli viittaa selvästi pohjoisimmille leveysasteille, sanoi oopperalaulaja varmalla äänellä, minä satun tuntemaan nuo seudut. Sudenjoiku on konsertti siellä, missä frakki on varmasti tiellä.

Teksti: Heikki Kerola Kuvitus: Roope Korhonen

Lue lisää lehden nrosta 19/2017.

Share This