JHL:n pääluottamusmiehenä työskentelevä Matti Pesonen istuu toimistollaan. Toisinaan vapaa-aika on kortilla, sillä työpuhelin soi myös iltaisin ja viikonloppuisin. Pesonen toteaa, että nykyisin ihmiset ottavat herkemmin ja nopeammin yhteyttä kuin ennen.

JHL:n pääluottamusmies Matti Pesonen on mukana elämänmuutosprojektissamme. Elämään energiaa on tuonut jopa yli 20 kilon pudotus.

Matti Pesonen on Viikko Pohjois-Karjalan laihdutusprojektiin tyytyväinen. Elopaino on pudonnut aloitushetkestä yli 20 kiloa, ja Pesonen hymyileekin, että nyt lattialtakin saa noukittua jotain, eikä tarvitse polvilleen mennä.

– Rojekti on hyvin roilottanu mukana. Liikuntaa ei voi oikein harrastaa polviongelmien vuoksi, joten laihduttaminen on lähtenyt ruokavalion muutoksesta.

Pesonen sanoo, ettei laihdutusta olisi tullut aloitettua yksinään.

– Tästä olikin puhe jo vuosi sitten ennen vaaleja Jumppasen Alpon ja Hartikaisen Pentin kanssa.

Hän sanoo, ettei alussa ollut mitään tavoitteita laihduttamisen suhteen, muta nyt sellainenkin on syntynyt.

– Ostin lämpöhaalarin, ja se olikin liian pieni. Syksyyn mennessä on saatava ainakin kymmenen kiloa vielä pois, jotta se sopii sitten päälle.

Teksti ja kuva: Suvi Lyhykäinen

Lue lisää lehdestä nro 23/2015.

Share This