Juha Hämäläinen sanoo vähentäneensä viime aikoina tietoisesti luottamustoimiaan. Yksi tuoreimpia luopumisiaan on Viikko Pohjois-Karjala -lehteä kustantavan Osuuskunta Kansan Vallan hallituksen jäsenyys, josta Hämäläinen luopui toissa viikolla. Hän on ollut mukana lehden hallituksessa myös kahden edeltävän yhtiön aikaan.

Juha Hämäläinen sanoo vähentäneensä viime aikoina tietoisesti luottamustoimiaan. Yksi tuoreimpia luopumisiaan on Viikko Pohjois-Karjala -lehteä kustantavan Osuuskunta Kansan Vallan hallituksen jäsenyys, josta Hämäläinen luopui toissa viikolla. Hän on ollut mukana lehden hallituksessa myös kahden edeltävän yhtiön aikaan.

Syntymäpäivähaastattelun yhteydessä ei liene kovin kohteliasta päivitellä ensimmäiseksi päivänsankarin vanhuutta, mutta tehdään tällä kertaa poikkeus, kun sankari sitä itse kerran toivoo.

– Jos olen hieman ärtynyt, niin se johtuu siitä, ettei nukkumisesta tahdo tulla millään kyljellä mitään. Lonkkia särkee eikä kipulääkkeissäkään saa nukutuksi. Ei tule vaivatta vanhuus, arvioi itse itsensä diagnosoinut Joensuun kunnallispolitiikan pitkäaikainen vaikuttaja Juha Hämäläinen.

Ikää tulee mittariin ensi maanantaina 70 vuotta, joten aihetta on toki juhlaankin, jota Hämäläinen kertoo viettävänsä Joensuun Työväenyhdistyksen tilalla Hopealahdessa kolmen päivän ajan.

Pitopaikka on Juha Hämäläisen tuntien looginen, onhan mies toiminut Hopealahden hoitokunnan puheenjohtajana ja aktiivitalkoolaisena jo vuosikymmenten ajan.

Liikkeelle lähteminen Hopealahdesta on Hämäläisen kohdalla johdonmukaista siinäkin mielessä, että se yhdistää hänen kaksi suurta intohimoaan: yhtäältä työväenliikkeen sekä toisaalta luonnon ja ympäristöasiat.

– Hopealahti on viimeisiä näyttäviä esimerkkejä talkootyön voimasta. Paikalla on kymmenkunta rakennusta ja toistakymmentä hehtaaria talousmetsää sekä myös suojelualue. Täytyy sanoa, että itsellekin talkootyö Hopealahdessa on terapeuttista hommaa, Hämäläinen kuvaa.

Evakon lapsena Lahteen

Juha Hämäläisen puheenparresta kuulee, ettei hän ole syntyperäisiä pohjoiskarjalaisia. Karjalaista verta hän kumminkin on, mies itse paljastaa.

– Vanhemmat olivat kotoisin Kannaksen Kirvun kunnasta. Itse synnyin evakkomatkan päätteeksi 1945 Jyväskylän maalaiskunnassa, mistä perhe päätyi lopulta Lahden kupeeseen Kärkölään, Hämäläinen kuvaa.

Lapsuuskotinsa Hämäläinen sanoo olleen työläisperhe sanan varsinaisessa merkityksessä. Isä kävi töissä Koskisen sahalla pääasiassa taaplaajana, äiti hoiti kotia, muutamaa eläintä ja naapurin lapsia. Koulua lapset kävivät 25 kilometrin päässä Lahdessa, jonne matka taittui päivittäin junalla.

– Olen laskenut kulkeneeni noiden kahdeksan vuoden aikana junalla puolitoista kertaa maapallon ympäri, Hämäläinen kuvaa.

Myös Hämäläisen käymä koulu oli niin ikään Terijoelta Lahteen sotavuosina muuttanut ja sen oppilaista suurin osa evakkoja, minkä Hämäläinen näkee olleen helpotus – jos kohta karjalaisen murteensa hän unohti siitäkin huolimatta.

– Unohdin, koska sen pyrki aktiivisesti unohtamaan, Hämäläinen harmittelee jälkikäteen.

Luontoa lähellä

Hämäläisen sisaruksista yhtä vaille kaikki hankkivat itselleen lopulta akateemisen koulutuksen. Tällainen opintie ei ollut siihen aikaan varsinkaan työläisperheestä itsestäänselvyys, joten Hämäläinen nostaa vanhemmilleen (ja yhteiskunnalle) hattua.

Hämäläisen oma valinta oli lähteä opiskelemaan biologiaan ja maantiedettä Helsinkiin.

– Meitä oli jo lapsena kolmen pojan porukka, joka riensi kiikarit kaulassa milloin mihinkin. Tuosta luontoharrastuksesta lähti aikanaan myös ammatinvalinta, Hämäläinen sanoo.

Ensimmäinen alan työpaikka Hämäläiselle löytyi Tietosanakirja Oy:n palveluksesta, sitten työ vei Suomen luonnonsuojeluliittoon ja lopulta aluehallintouudistuksen myötä ympäristönsuojelutarkastajaksi Joensuuhun vuonna 1973.

Valtion tehtävässä – tosin muuttunein nimikkein ja organisaation – Hämäläinen palveli lopulta 35 vuotta, viimeisinä aikoinaan luonnonsuojelupäällikkönä Ympäristökeskuksessa.

– Siinä työssä oppi paitsi byrokraatiksi sai myös olla mukana monien pohjoiskarjalaisten kansallispuistojen perustamisissa, muun muassa Patvinsuolla ja Kolilla, Hämäläinen kuvaa kädenjälkeään Pohjois-Karjalassa.

Teksti: Arto Miettinen

Lue lisää lehdestä nro 23/2015.

Share This