Porokylän Leipomon Lieksan leipomossa valmistuu gluteenittomia tuotteita Markus Kiiskisen johdolla.

Porokylän Leipomon Lieksan leipomossa valmistuu gluteenittomia tuotteita Markus Kiiskisen johdolla.

Ihmisten ruokavaliot ovat muuttuneet vauhdilla viime vuosien aikana allergioiden, yliherkkyyksien ja osin myös ruokatrendien mukana. Muun muassa keliakiaa esiintyy yhä useammalla suomalaisella ja sen myötä ravitsevan sekä monipuolisen ruokavalion noudattaminen on hankaloitunut.

Tähän ongelmaan on Lieksassa lähdetty hakemaan ratkaisua, kun paikallinen Porokylän Leipomo on leiponut jo vuoden päivät gluteenittomia tuotteita ja maaliskuussa avattiin A&R Sveholm Oy:n täysin gluteeniton valmisruokakeittiö, joka on Suomen ensimmäinen laatuaan.

Suosio yllättänyt

Vuosikymmenet Lieksassa ja Nurmeksessa leiponut Porokylän Leipomo lähti gluteenittoman leivonnan tielle viime vuonna, kun Nurmekseen valmistunut laajennus mahdollisti kaiken ”normaalin” leivonnan siirtämisen saman katon alle.

– Ei ollut enää järkeä leipoa kahdessa paikassa. Gluteenittomat tuotteet olivat olleet mielessäni jo pidempään, ja kun tämä Lieksan leipomo on aina ollut lempilapseni, niin kaivelimme ne ajatukset uudelleen esiin, Porokylän Leipomon yrittäjä Timo Väänänen taustoittaa.

Hänen mukaansa gluteenittomaan leivontaan siirtyessä ratkaisevaa oli yrityksestä löytynyt ammattitaito.

– Meillä on ollut pitkään talossa leivonnan todellinen ammattilainen Marjatta Partanen, joka on jo vuosia leiponut kotonaan todella hyviä gluteenittomia tuotteita. Marjatta lupautui ottamaan haasteen vastaan ja kehitteli meille maukkaan tuotevalikoiman. Meidän valtti tässä kisassa on nimenomaan leipien ja leivonnaisten maku, josta olemme saaneet paljon kiitosta, Väänänen kiittelee pitkäaikaista työntekijäänsä.

Tuotekehitys ja leipomon siivoaminen kaikesta kotimaisesta viljasta yhdessä Nurmeksen leipomon samanaikaisen investoinnin kanssa oli Timo Väänäsen mukaan kova rypistys, mutta se on kannattanut.

– Meidän gluteenittomilla tuotteilla on ollut loistava vastaanotto läpi Suomen. Alkuun meillä oli täällä viisi henkeä leipomassa ja tällä hetkellä on jo 11henkeä töissä. Myynti on ylittänyt kaikki odotukset, sitä on varmasti auttanut se, että meillä oli jakeluverkosto jo valmiina. Saamme nämä tuotteet tuoreena yli 400 kauppaan samoilla kyydeillä tavallisen leivän kanssa ilman kontaminaatioriskiä, Väänänen iloitsee.

Hän näkee gluteenittomilla tuotteilla kasvupotentiaalia edelleenkin, eikä se kasvu löydy välttämättä ainoastaan kotimaasta.

– Viestiä on tullut esimerkiksi Lieksassa vierailevilta keskieurooppalaisilta, että he ovat iloisesti ihmeissään näistä meidän tuotteista. Keliakiaa löytyy nykyään sieltäkin suunnalta ja onhan se tunnustettava, että ensimmäisiä tunnusteluja viennin suhteen on jo tehty, Väänänen paljastaa.

Teksti ja kuva: Panu Kärkkäinen

Lue lisää lehdestä nro 22/2015.

Share This