Jaakko Saaristo on huolehtinut tukkilaisperinteen jatkumisesta opettamalla myös sisarenpoikansa Jori Mikkosen suomenmestaruustason tukkilaiseksi.

Jaakko Saaristo on huolehtinut tukkilaisperinteen jatkumisesta opettamalla myös sisarenpoikansa Jori Mikkosen suomenmestaruustason tukkilaiseksi.

Pielisen museo on loistava ja luontainen paikka järjestää perinnetapahtuma, jossa perinne saadaan elämään ilman keinotekoisuuden tai päälleliimaamisen tuntua.

Museon kävijämäärät ovat olleet laskussa, ja keinoja tilanteen korjaamiseksi on mietitty tarkkaan. Markkinointi sinällään ei auta, pitää olla mitä markkinoida, muutakin kuin rakenteet.

Perinnepäivistä toivotaan Lieksalla uutta jokavuotista kesätapahtumaa. Viime viikonloppuna järjestetyn ensimmäisen kerran rahoituksen järjestyminen viime syksynä varmisti, että hommaan lähdetään.

– Tavoitteena on, että esimerkiksi paikallisista yhdistyksistä, yhdessä tai vuorotellen, löytyisi vetovastuu jatkossa, tiivistää tämänkertaisista järjestelyistä vastannut Eki Lintunen Tohmajärven Värtsilästä.

Lintunen on luvannut olla apuna vielä ensi kesänäkin, mutta varsinainen järjestäjä pitää löytyä muualta.

Pielisen museon vs. johtaja Katri Tolonen kertoo, että museo itsekin järjestää tapahtumia, mutta yhteistyö mahdollistaa laajemman tarjonnan ja paremman markkinoinnin ilman, että sitoisi liikaa vähäisiä resursseja.

– Museon perustoiminta on kuitenkin meidän tärkein tehtävämme, Tolonen muistuttaa. Kokoelmat on pidettävä kunnossa ja perusnäyttelyä kehitettävä ajan vaatimusten mukaisesti.

Perinnepäivätkin osoittavat, että tapahtumat toimivat itsessään hyvin myös museon perusnäyttelyiden markkinointina. Noin kaksituhatta kävijää viikonlopun aikana ehti käydä ihmettelemässä työnäytöksiä ja niiden upeita puitteita.

– Ilmainen sisäänpääsy madaltaa kynnystä tulla ihan vain uteliaisuudesta, tietää Lieksan matkailuoppaissa mukana oleva Airi Okkonen. Paikallistenkin on tärkeä muistaa mitä vierailleen voi suositella.

Museo herää eloon

Suositeltavaa Pielisen museossa kyllä riittää. Ympäri vuoden auki oleva perusnäyttely sisätiloissa on hyvä ja perusteellinen, lisäksi pieni vaihtuva näyttely tutustuttaa johonkin ajankohtaiseen teemaan.

Eva Ryynäsen 100-vuotisjuhlan kunniaksi esillä on taiteilijan työtä esittelevä näyttely, mikä samalla muistuttaa myös siitä, että Paaterin ateljee on hallinnollisesti samaa museota.

Museoon kuuluu myös muita alueen ulkopuolisia, paikoilleen suojeltuja rakennuksia, kuten tuulimyllyjä eri puolilla Lieksaa. Pappilanniemelle koottu, Suomen toiseksi suurin ulkomuseo, kymmenien rakennusten kylä kestää hyvin vertailun ja ansaitsee muutaman tunnin perehtymisajan.

Perinnepäivässä heräsivät elämään niin savupirtti 1700-luvulta kuin palo-osasto ja erityisesti savotaranta. Työnäytöksiä järjestetään museolla muutenkin, mutta Perinnepäivinä niitä on useampia yhtä aikaa.

Teksti ja kuva: Riitta Mikkonen

Lue lisää lehdestä 30/2015.

Share This