Ainna Kainulainen on maalauksissaan keskittynyt naisiin ja lapsiin. Taustalla kuvitusmainen maalaus Turhuus.

Anna Kainulainen on maalauksissaan keskittynyt naisiin ja lapsiin. Taustalla kuvitusmainen maalaus Turhuus.

Joensuun Taitokorttelissa on nähtävillä elokuun loppuun saakka rääkkyläläislähtöisen kuvataiteilija Anna Kainulaisen näyttely. Näyttelyn teokset ovat monipuolinen otanta Kainulaisen maalaustaiteesta. Tyylit vaihtelevat klassisista ja pikkutarkoista kuvauksista luonnosmaisempiin ja kuvitusmaisiin teoksiin. Aiheet ovat usein naishahmoja ja erilaisia satuolentoja, kuten merenneitoja ja keijuja.

– Nämä myyttiset hahmot kuvaavat usein inhimillisiä hetkiä ja olotiloja ihmisen, erityisesti naisen elämässä. Olen käyttänyt usein ystäviäni innoittajina, kuten Merimiesten sieluista pelaavat seireenit –teoksessa. Aiemmin käytin paljon lapsuutta maalausaiheena, mutta nyt kun lapseni ovat kasvaneet, olen käyttänyt malleina ystäviänikin. Samalla maalausaiheeni ovat painottuneet naiseuteen, Anna Kainulainen kertoo.

Kahvilassa -teoksen naisissa vilahtelee omakuvat neuroottisena teinityttönä ja ”päivänä, jolloin käy flaksi”. Lisäksi samassa teossa esiintyvät omat lapset, vanhemmat ja sisko. Elämänkirjo on valloillaan teoksen kaoottisessa kahvilamiljöössä.

– Tarinaa jokaisesta taulusta riittäisi loputtomiin. Mietiskelen aika paljon aiheita ja teemoja ennen taulun maalausta, vaikka näissä teoksissa näkyykin hetki.

Teksti ja kuva: Suvi Lyhykäinen

Lue lisää nrosta 31/2015.

Share This