Rasimäen kylänäkymää hallitsevat kumpuilevat pellot. Rasimäki kuuluukin Suomen valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin.

Rasimäen kylänäkymää hallitsevat kumpuilevat pellot. Rasimäki kuuluukin Suomen valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin.

Valtimon Rasimäen kylälle ennustettiin vielä 1970-luvulla maaltamuuton seurauksena erittäin huonoa tulevaisuutta. Mutta niin vain hiljentynyt siirtolaiskylä löysi jostain itselleen uuden elämän, mikä on tuonut seudulle runsaasti niin paluumuuttajia, uudisasukkaita kuin vieraita kulttuurejakin. 

Valtimon Rasimäki on monessa mielessä tyypillinen pohjoiskarjalainen kylä. Se nousi kukoistukseensa sotien jälkeen, lapsia riitti, kouluja rakennettiin ja rintamamiestilojakin nousi muutamaan vuoteen useita kymmeniä.

1960–70-lukujen taitteessa kylälle kävi sitten kuten pohjoiskarjalaisille kylille kävi, nuoriso karkasivat etelään, kuka Helsinkiin, kuka Turkuun, osa Ruotsiinkin. Moni mökki jäi kylmilleen, moni pelto viljelemättä.

Mutta aikansa ennusteiden vastaisesti tämä ei ollut tarinan loppu. Hiljaiseloa riitti toki vuosia, mutta sitten kylälle alkoi versoa jostakin uutta elämää. Tuon uuden elämän airut olivat osaltaan paluumuuttajat, toisaalta kylälle kokonaan vailla siteitä olevat ja muualta muuttaneet uudisasukkaat.

Rasimäki, niin tyypillinen kylä kuin se onkin, on myös monessa mielessä erikoistapaus. Sen historiaan liittyy suomalaisittain ainutlaatuinen asuttamishanke, jonka seurauksena kylästä tuli sotien jälkeen Suomen suurin siirtokarjalaisten kylmään korpeen raivaama asutuskylä.

Toisaalta Rasimäestä tekee erikoistapauksen myös Joensuun korkeakoulun aikanaan käyntiin saattama tutkimus, jossa kylän kehitystä on seurattu nyt viiden eri vuosikymmenen aikana. Tutkimuksen tuorein osa julkaistiin jokunen viikko sitten nimellä Kotona, kylässä, liikkeellä (2016, SKS).

Suomalaisen maaseudun kuihtumista ennustavien tutkimusten joukossa lohdullista on lopulta ollut se, etteivät edes yhteiskuntatutkijat osanneet aikanaan ennakoida, millaista elämää jo kertaalleen kuolleeksi julistetulle kylälle myöhemmin nouseekaan.

Valtimon Rasimäki nousi kukoistukseensa sotien jälkeen siirtolaisastuksen myötä. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaakin.

Valtimon Rasimäki nousi kukoistukseensa sotien jälkeen siirtolaisasutuksen myötä. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaakin.

Aktiivinen kylä

Rasimäen kyläyhdistyksen sihteeri ja Rasimäen seurantatutkimusta tekemässä ollut valtimolainen Päivi Härkin tuntee Rasimäen kylän pitkältä ajalta. Tämä siksi, että hän on syntynyt ja kasvanut kylässä.

1950-luvulla syntyneen Härkimen omat vanhemmat olivat karjalasta tulleita. Hän kävi koulunsa Rasimäellä ja muistaa hyvin oman karjalaisen taustansa vaikutuksen, kun tie kävi aikanaan Valtimon kirkonkylän kouluun.

– Kyllä muistan hävenneeni taustaani, kun kuljin ”asutuskylän” tai ”ryssänkylän” autolla kirkonkylän kouluun, kuvaa Härkin nuoruutensa koulumuistoja Valtimolta.

Härkimen oma tien kävi noiden aikojen jälkeen väestökehityksen tendenssin mukaisesti maailmalle, kunnes edessä oli paluu takaisin Valtimolle. Sieltä käsin hän hoitaa nykyään myös Rasimäen kylätoimintaan liittyviä aktiviteetteja, joita hänen kohdallaan todella riittää.

Aktiivinen Rasimäki on saanut viime vuosina tunnustusta muun muassa Pohjois-Karjalan Vuoden kylänä sekä kunniamaininnalla valtakunnallisessa Vuoden kylä –kilpailussa. Yhteisvoimin kylään on noussut myös karjalaistyyppinen tulipaikka ja oma kylälehtikin.

Nuoria ja vanhempiakin

Paukkupakkasten sävyttämänä torstaipäivänä Härkin lupautuu tarjoamaan toimittajalle kyläkierroksen, jonka avulla avautuu ainakin välähdyksenomainen kuva muutaman nyky-
rasimäkeläisen elämään.

Matkaa tehdään elohopean näyttäessä miinus kolmenkympin lukemia. Kylänäkymä on kieltämättä komea, Rumojoen ympärille levittäytyy kumpuilevia peltoja ja tiloja, joista yllättävän monessa kuuluu olevan edelleen elämää.

Poiketaan ensiksi entisen kyläpäällikön Timo Ratilaisen pihaan. Mies itse löytyy pakkasesta huolimatta ulkohommista. Tekeillä on oman lammen rantaan korsusauna.

Timo Ratilainen.

Timo Ratilainen.

Ratilainen kertoo syntyneensä jokseenkin näillä sijoilla, mutta muuttaneensa 1960-luvun lopussa armeijan jälkeen pääkaupunkiseudulle koneasentajaksi liki pariksi vuosikymmeneksi.

– Ei täällä töitä ollut, varmaan 80 prosenttia kylän nuorista lähti joko Ruotsiin, Helsinkiin, Lahteen tai Kotkaan, kuvaa Ratilainen.

Kun Ratilaisen vanhemmat ikääntyivät, päätti hän palata perheineen kotisijoilleen ja ryhtyi lampuriksi sekä kyläsepäksi. Samalla rakennettiin myös Ratilaisten nykyinen talo.

– Kun me palasimme tänne vuonna 1984, taidettiin meitä pitää aikamoisina kummajaisina. Mutta on tänne sen jälkeen alkanut tulla muitakin nuoria perheitä, Ratilainen sanoo ja Härkin nyökyttelee samanmielisesti.

Härkin nostaa hyväksi esimerkiksi myös Kortelaisten perheen, joka viljelee ja harjoittaa maataloutta kylällä nyt jo kolmannessa polvessa.

Kahden kielen kylä

Matkaa jatketaan. Härkin kertoo kylällä olevan nykyisellään noin 25 ympärivuotisesti asuttua taloutta. Se ei vastaa vuoden 1948 huippulukemia, jolloin Rasimäkeen perustettiin 46 asutustilaa, mutta positiivinen signaali se on joka tapauksessa.

– Asukkaista on eläkeläisiä noin puolet, mutta lapsiakin on toista kymmentä, Härkin laskee.

Matkalla kylän halki ohitetaan Rasimäen entinen koulu ja 1960-luvulla palaneen kyläkaupan tontti. Niistä entisessä koulussa toimii nykyään thaimaalaisia marjanpoimijoita huolitseva yritys, kyläkaupan tontin osti puolestaan kylätoimikunta ja rakensi siihen kylätalon. Näin se maailma muuttuu.

Ylitetään Rumojoki ja tullaan Lauri Memosen pihaan. Ratilaisen tapaan hänenkin isänsä juuret ovat karjalasta. Memonen itse asui välillä 35 vuotta Lieksassa ja Kuopiossa, mutta palasi synnyinsijoilleen joitakin vuosia sitten.

– Tällä paikalla on sijainnut vanha tupa, jossa olen syntynyt, kuvaa Memonen rakentamaansa uudenkarheaa karjalaishenkistä hirsimökkiä.

Lauri Memonen.

Lauri Memonen.

Rasimäessä Memonen pyörittää tätä nykyä rakennusalan yritystä, ja tuo siten myös tärkeää osaamista kyläyhdistyksen rakennushankkeisiin. Härkimen mukaan kaikkien kyläläisten erikoisosaaminen otetaan kylän kehittämisessä mieluusti vastaan.

Karjalan kieltä Memonen puhuu edelleen sujuvasti ja muistaa hyvin myös lapsuusaikansa Rasimäen koulussa: karjalaa puhuttiin välitunneilla, suomen kirjakieltä oppitunneilla.

– Kyllä kieli vaikutti monien oppimiseen ja kylän sosiaaliseen elämäänkin aika tavalla, Memonen ja Härkin tuumaavat.

Kulttuurit kohtaavat

Matkan lopuksi tehdään vielä pisto niin sanotun uudisasukkaan luokse. Kylän nykyinen päällikkö Pekka Turpeinen muutti vaimonsa Maritan kanssa Rasimäkeen Joensuusta runsas vuosi sitten jäätyään eläkkeelle oikeusavustajan virasta. Tätä ennen Turpeisilla oli toki 20 vuoden historia kylän kesäasukkaina.

– Mutta meillä ei ole mitään siteitä tälle kylälle. Oikeastaan haimme aikanaan kesäpaikkaa jostakin Pielisen Karjalasta, ja tämä tuntui kaikkein omimmalta, Turpeinen kuvailee kylälle tuloa.

Turpeinen kertoo Rasimäessä asuvan nykyään monta muutakin uudisasukasta, jolla ei ole juuria kylälle lainkaan. Joukossa on Turpeisen mukaan varsinkin niin sanottuja ”elämäntapaintiaaneja”, joille hiljainen maalaiskylä ja ekologinen elämäntapa ovat arvovalinta.

Pekka Turpeinen.

Pekka Turpeinen.

– Kyllä meille on jäänyt kyläläisistä ensimmäisenä mieleen avuliaisuus ja vieraanvaraisuus. Täällä toivotetaan tervetulleeksi, mutta sallitaan myös erilaisuus, Turpeinen määrittää.

Tämä saattaa olla yllätys monelle ja vastoin mielikuvaa pienen pohjoiskarjalaisen kylän henkisestä ilmapiiristä. Esimerkiksi karjalaisuus, ortodoksisuus sekä toisaalta thaimaalainen kulttuuri luovat Rasimäen kylälle mielenkiintoisia kerrostumia.

– Varmasti sotienjälkeinen siirtolaishistoria on vaikuttanut siihen, että täällä osataan suhtautua erilaisuuteen hieman toisella tavalla. Nythän täällä on käynnissä tavallaan siirtolaisuuden toinen aalto, Turpeinen kuvaa kylän nykyisiä uudisasukkaita ja moninaisia kulttuureja.

Teksti ja kuvat: Arto Miettinen

 

Share This