Anna Komulainen (oik.) kaihtaa tiukan linjan kasvatusmallia, jossa vain vanhemmat määrittelevät perheen säännöt ja rytmit. "Monella on ajatus, että kun on hirveän tiukka, elämä helpottaa sitten kun lapsi on iso. En ole kuitenkaan koskaan kuullut kenenkään sanovan 'Jes, nyt se piste on saavutettu.' "

Anna Komulainen (oik.) kaihtaa tiukan linjan kasvatusmallia, jossa vain vanhemmat määrittelevät perheen säännöt ja rytmit. ”Monella on ajatus, että kun on hirveän tiukka, elämä helpottaa sitten kun lapsi on iso. En ole kuitenkaan koskaan kuullut kenenkään sanovan ’Jes, nyt se piste on saavutettu.’ ” Kuvassa myös Anna ja Jussi Komulaisen tytär Vilja.

Kontioniemeläisten Anna ja Jussi Komulaisen arjessa lapsen kasvatus perustuu kiintymysvanhemmuuden periaatteisiin.

Mitä on kiintymysvanhemmuus? Anna Komulainen, 30, kertoo toisinaan törmänneensä luuloon, että kiintymysvanhemmuus on vapaata kasvatusta vailla rajoja tai kaverivanhemmuutta, jossa tehdään aina lapsen mieliksi. Hän haluaakin korjata väärän käsityksen ja kertoo, että kiintymysvanhemmuudessa haetaan tilaa, jossa perheenjäsenet ovat toisiinsa turvallisesti kiintyneitä ja lapsi kokee olevansa tasavertainen perheenjäsen.

– Kiintymysvanhemmuus on sitä, että kunnioitaan kaikkien perheenjäsenten rajoja ja yksityisyyttä. Siihen ei kuulu fyysinen eikä henkinen väkivalta, Komulainen selventää.

Kiintymysvanhemmuuteen kuuluu niinikään se, että perheen lapsilla on niistä asioista itsemääräämisoikeus, joista he pystyvät itse määräämään kunkin ikäkauden mukaisesti. Pienen lapsen kanssa se voi tarkoittaa vaikkapa lapsentahtista imetystä tai sitä, että lapsi voi halutessaan leikkiä vaikka keittiökapustoilla.

– On tärkeää, että myös aikuiset pitävät omista rajoistaan kiinni. Samalla luotetaan siihen, että lapsi löytää äärimmäisen kekseliäästi ratkaisuja ongelmiin, jos häneen vain luotetaan.

”Ei” voi olla myös turhaa

Anna Komulainen sanoo, että vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsi itsenäiseksi yksilöksi ja opettaa hänet ajattelemaan omilla aivoillaan – ja ottamaan muut myös huomioon. Itsenäisyys ja taidot karttuvat lapsella oman kokeilun ja tekemisen kautta. Vaikka rajoja on toki asetettava lapselle myös kiintymysvahemmuudessa, on ideologiassa tärkeää se, että lasta ei kielletä kieltämisen vuoksi.

– Kotonahan tätä on helppo toteuttaa. Kodista on tehty tyttärellemme Viljalle turvallinen ympäristö niin että Viljakin voi toteuttaa itseään, Anna Komulainen lausahtaa.

– Vilja voi leikkiä vaikkapa keittiövälineillä ja kattiloilla, mutta vaaralliset esineet, kuten keittiöveitset, on siirretty yläkaappiin tytön ulottumattomiin. Kotiympäristö on sellainen, että lapselle ei tarvitse koko ajan sanoa, että älä ota sitä, tätä tai tuota.

Haasteita syntyy kodin ulkopuolella, jossa vaaroja pienelle lapselle on enemmänkin.

– En ole ihan Rosa Meriläisen kanssa samaa mieltä siitä, että ainoa kielletty asia on kuoleminen, Komulainen naurahtaa.

Imetystä ja kantoliinailua

Vilja-tyttö kipuaa äitinsä syliin. ”Äiti, äiti”, kuuluu tyttären suusta ja sormet hipsuttavat äidin leukaa.

– Tämä tarkoittaa, että Vilja haluaa maitoa, Anna Komulainen hymyilee, ja pian tyttö istuu tyytyväisenä tissillä.

Pitkä imetysaika on yksi asioista, jotka liittyvät kiintymysvanhemmuuteen.

– Ajattelin imettää Viljaa vähintään kaksivuotiaaksi – haluan lopettaa imetyksen niin, että se ei ole minun tarpeeni, vaan Viljan itse määrittelemä asia.

Komulainen muistuttaa, että myös maailman terveysjärjestö WHO suosittelee imettämistä kahden vuoden ikään saakka ja senkin jälkeen niin kauan, kuin molemmat niin haluavat.

Sormiruokailu sopii hyvin kiintymysvanhemmuuteen. Siinä ei syötetä lasta, vaan lapsi itse päättää määrän ja aikuinen tarjottavat ruoat. Sormiruokailussa lapsi siirtyy omaan tahtiinsa imetyksestä kiinteään ruokaan ja tissi jää lopulta ”turhaksi”.

– Myös kantoliinojen ja -reppujen käyttäminen ovat kiintymysvanhemmuuteen sopiva juttu. Meillä Vilja on päivittäin ”kannossa” ulkona ja toisinaan, varsinkin kipeänä, sisälläkin. Vauvana hän taas kulki liinassa oikeastaan aina kodin ulkopuolella ja sisällä aina silloin kun ei viihtynyt lattialla.

Teksti ja kuva: Suvi Lyhykäinen

Lue lisää lehdestä nro 8/2016.

Share This