Petja ”Petu” Haimila kertoo, että kodittomuus on sen verran nöyryyttävää, ettei sitä haluta näyttää ulospäin.
Niinpä harvat kaduilla kulkijat tunnistaa kodittomiksi esimerkiksi vaatetuksen perusteella.

Petja ”Petu” Haimila, 27, päätti kokeilla, miltä tuntuu olla koditon Joensuussa. Hän haastoi itsensä kokeilemaan kadun elämää kahden vuorokauden ajan. Kokemuksen lopputulos oli taistelu kylmyyttä ja unta vastaan, videomateriaalia asunnottomista kertovaan dokumenttiin, sekä nippu surullisia ihmiskohtaloita.

On helmikuu. Petu pukee ylleen perusvaatteensa; farkut, hupparin, toppatakin, pipon ja tennarit. Tulevan tehtävän dokumentointia varten hän pakkaa mukaan myös puhelimen, videokameran ja kannettavan tietokoneen. Lompakko ja maksuvälineet jäävät kodin pöydälle.

– Kun lähdin kotoa, etsin ensimmäisenä kontakteja, joiden kanssa jutella. Ensimmäisen yön vietin keskustassa kierrellen ja seuraillen, miten kodittomat liikkuvat.

Toisena yönä hän löysi 3–4 hengen ryhmän kodittomia, joiden kanssa vietti loppuyön kierrellen kaupunkia.

Petu kertoo valvoneensa haasteensa vuoksi 58 tuntia.

– Kerkesin torkahtaa kaksi minuuttia Siihtalan ABC:llä, kun henkilökunta ei sitä huomannut.

Kaverit majoittavat

Vuorokauden kulku on kodittomilla hieman erilainen kuin asunnoissa asuvilla ihmisillä. Kun tulee ilta, ja kaupat sulkevat ovensa, alkaa yösijan etsiminen.

– Osa nukkuu yömajalla ja osa siirtyy ystäviensä luokse tai seuraavaan paikkaan, missä on lämmintä. Joensuussa kodittomat eivät vietä paljon aikaa rappukäytävissä verrattuna Helsinkiin. Suuri osa majailee kavereidensa luona.

Asunnottomille tarkoitetussa asumisen tukipisteessä ei Petu haasteensa aikana vieraillut.

– Aion kuitenkin käydä siellä myöhemmin ja kerätä lisää materiaalia dokumenttiani varten.

Pilaantunutta paprikaa

Petu ei syönyt ruokaa haasteen aikana. Hän kuitenkin tutustui dyykkauskulttuuriin. Asunnottomat kertoivat, mistä löytyy syömäkelpoista ravintoa ja mihin paikkoihin on mahdollista päästä.

– Kyseisellä roskiksella ei sillä hetkellä ollut oikein mitään syömäkelpoista. Ruokapaketteja oli rikottu. Löysin roskiksesta paprikaa, jota söin. Minusta se ei ollut ihmisarvoa nostattavaa, ennemminkin hieman surullista.

Petu kertoo dyykkauksen olevan yllättävän monille arkipäivää.

– Se ei ole asia, millä halutaan hehkuttaa, vaan selviytymiskeino.

Eri uskontokuntien järjestämät ruoka-avut auttavat osaltaan asunnottomia, ja Petun mukaan ovat myös elinehto.

Teksti ja kuva: Suvi Palosaari

Lue lisää lehden nrosta 9/2017.

Share This