Tivoli Sariolan henkilökunta on tien päällä puolet vuodesta. Kaikkiaan sinä aikana kierretään 14 paikkakuntaa. Pitkä matka vaatii työntekijöiltä paitsi positiivista ja rohkeaa asennoitumista, myös sitoutumista tivolielämään elämäntapana. Asumuksilta kiertue-elämässä vaaditaan nykyaikaisuutta ja toimivuutta.

Kuusi kuukautta kiertelyä ympäri Suomea asettaa mukana kulkevalle asunnolle monia haasteita. Asunnon on kuljettava kätevästi mukana ja se on saatava kompaktiin tilaan, mutta samalla sen tulisi tarjota asujalleen puitteet, jossa elää ja viihtyä. Tivoli Sariolan henkilökunnan asunnot vetävät varustetasoltaan ja tilavuudeltaan vertoja pienelle omakotitalolle.

Tivolin kehitysjohtaja Ville Sariola naurahtaakin, että hänen ja hänen vaimonsa Anna Sariolan tivoliaikainen asunto on yhtä iso kuin talviajan asunto Keravalla.

Saksalainen supervaunu

Ville ja Anna Sariola asuvat noin 80 neliön asuntovaunussa. Asunto on vuonna 2008 käsityönä valmistettu puoliperävaunu, joka liikkeellä ollessaan on kiinni rekan nupissa. Kiertuepaikkakunnalle saavuttaessa vaunun viisi erkkeriä vedetään esiin, jolloin asunto laajenee täyteen mittaansa. Vaunusta löytyy oman keittiön ja oleskelutilan lisäksi kaksi makuuhuonetta ja suuri kylpyhuone.

– Vaunu on suunniteltu nimenomaan meidän alalla työskenteleville. Keski-Euroopassa tivoliala on hirveän suuri. Tällaisia vastaavia vaunuja ei ole kuin alan yrittäjillä, Ville Sariola kertoo.

Pariskunta halusi ostaa vaunun, joka on moderni ja nykyaikainen.

– Tässä vaunussa oli todella paljon kaikkea valmiina, eikä mitään tarvinnut laittaa uusiksi. Vanhaa vaunua joutuu helposti remontoimaan uusiksi, enkä halunnut mitään vanhoja kukkakuositapetteja, Anna Sariola sanoo.

Teksti ja kuvat: Suvi Lyhykäinen

Lue lisää nrosta 26/2015.

Share This