Eila Tumanoff on tehnyt elämäntyönsä koulutuksen parissa, kannustanut opiskelijoita elämässä ja myös kansainvälistymään unohtamatta juuriaan.

Eila Tumanoff on tehnyt elämäntyönsä koulutuksen parissa, kannustanut opiskelijoita elämässä ja myös kansainvälistymään unohtamatta juuriaan.

1940-50 –lukujen taite oli työteliästä, mutta onnellista aikaa maaseudulla. Niin myös Enossa, Ahvenlahden kylällä, jossa Eila Tumanoff, 70, omaa sukuaan Tykkyläinen, vietti lapsuuttaan.

Eilan äiti Tyyne oli yksi niitä aktiivisia kyläläisiä, jotka olivat sitä mieltä, että kylälle tarvittiin oma kansakoulu. Matkaa Haapalahteen oli pitkälti ja lapsia oli riittävästi, joten toivomus meni läpi.

Vuosina 1951–58 Ahvenlahden kylällä, kolmessa eri talossa, toimi supistettu kansakoulu.

Sitä koulua kävi Eilakin neljä ensimmäistä luokkaansa, mutta pyrki ja pääsi ensimmäisenä kylältään Enon kirkonkylälle oppikouluun.

Sen aikaisilla kulkuvälineillä matka oli pitkä ja viikot piti asua poissa kotoa, mikä aiheutti alkuun kovaa ikävää. Äiti kuitenkin kannusti tytärtään muistuttamalla, että tilaisuutta ei pitäisi jättää käyttämättä, eihän sitä oltu kaikille suotu.

Alkuikävästä selvittyä koulunkäynti alkoikin maistua ja vanhemmat kannustivat lahjakasta lastaan, kun oli selvää, ettei pientilalta elantoa riitä. Kotikasvatukseen sisältyi myös opetus heikommista huolehtimisesta.

– Äiti aina sanoi, että hyväosaisten on pidettävä huolta vähäosaisista, jotka eivät itse pysty aina elannostaan huolehtimaan, muistaa reilu kuukausi sitten 70 vuotta täyttänyt eläkeläinen lapsuutensa opetukset.

Se ohjenuora on toiminut niin ammatinvalinnassa kuin työssä ja harrastuksissakin. Ensin kieltenopettajana ja myöhemmin opinto-ohjaajana erityisesti nuorten erilaiset vaikeudet koskettivat opettajaa.

Teksti ja kuva: Riitta Mikkonen

Lue lisää lehdestä nro 36/2015.

 

Share This