Joulupukin odottajat, kirjoittaja ja Raija-sisko kotoisen aattoillan tunnelmlissa vuonna 1959 Kinahmossa.

Joulupukin odottajat, kirjoittaja ja Raija-sisko kotoisen aattoillan tunnelmlissa vuonna 1959 Kinahmossa.

Vaikka siitä onkin aikaa, on tuo joulu kotikylässäni Kinahmossa runsaat viisi kymmentä vuotta sitten jäänyt  pysyvästi mieleen. 

Joululomani neljännen luokan syksyllä kansakoulusta oli alkanut tavalliseen tapaan, koko kylän yhdessä viettämällä kuusijuhlalla. Sinne kylän isännät toivat kouluikäiset lapset, emäntänsä ja usein muitakin perheenjäseniä hevospelissä, aisakellon helkkyessä.

Ajoreen jalakset liukuivat lumessa kylätiellä raikkaassa talvisäässä. Pian kääntyivät rekien sepälaudat, hevosten kapsutellessa kavioitaan ja jäätierojen kirskuessa kansakoulun pihamaalle, pitkän pihapuomin eteen.

Pihamaalla isäntien sitoessa Polleja puomiin ja rupatellessa toisilleen, saattoi tuntea kuusijuhlan odotuksen tuoman tunnelman. Pakkasillan siniseen hämärään kietoutunut koulun pihamaa oli vastassa eri puolilta saapuvia kylän asujia, pieniä  kuin isompiakin.

Kaikilla oli omat odotuksensa kuusijuhlan varalle.

Kuusijuhlan
iloinen tunnelma

Koulun kuusijuhlan ohjelmassa vaihtelivat oppilaiden, opettaja Klari Savolaisen johdolla esittämät joululaulut, joulukuvaelma sekä runot.

Ensiluokkalaisten tonttupuvuissa ja punaisissa tonttulakeissa, innostuksen puna poskilla, esittämät joululeikit olivat illan kohokohta. ”Sinivuorten yö”- leikki oli ainakin yksi niistä.

Joulunäytelmän ”Saiturin joulu” pääroolia, vanhaa kitupiikkiä esitti kylämme osuuskauppiaan poika, Raimo Kärnä. Mustat irtoviikset vain vipattivat, kun hän pihtaili rahojensa käytössä.

Näytelmän jälkeen osattiin yläkoulun täydessä salissa odotella juhlan päähenkilön, Korvatunturin isännän tuloa. Pian koulun ulko-ovi kolahteli eteiskäytävän päädyssä ja yleisö tuli lauluun ”Joulupukki, joulupukki, valkoparta vanha ukki” täysillä mukaan.

Kohta olikin Joulupukki turkkeineen ja tuuheine partoineen pyörimässä piiriä tonttujensa kera.  Joulu-ukon äänessä oli jotakin hyvin tuttua, matalan basson sointia. Hoksasin kohta, että paksusankaisten Joulu-ukon silmälasien takaa hymyili Mertasen Ville, juureva maalaistalon isäntä samalta kylältä. Hänet tunsin Kinahmon kesäteatterin näytelmistä ja Honkapirtin syysiltamien monista rooleista.

Koulun miesopettaja tuli näyttämölle, haastatellen lammasturkin sisässä hikoilevaa Korvatunturin äijää. Sanavalmis Mertasen Ville oli kuin luotu joulujuhlamme päähenkilön virkaan. Häneltä kuulimme, kuinka, eräiden yhteensattumien tähden, ei Joulupukki saapuisi porovaljakon kiskomassa saattuessa, vaan taittaisi aattoillan reittinsä helikopterin kyydissä. Sen verran ajan hermolla tuo tonttuarmeijan komentaja Korvatunturilla oli.

Teksti: Unto Martikainen
Kuva: Esko Martikaisen kokoelmat, Kontiolahti

Lue lisää lehdestä nro 51–51/2015.

Share This