Käpytikkauros kantaa vastuunsa poikasten hyvinvoinnista myös jätehuollon avulla.

Pesä on eläinten – erityisesti nisäkkäiden ja lintujen – poikasten hoidon suojapaikka. Useimmin se on eläinten itse tekemä rakennelma, mutta voi olla myös ihmisen rakentama ja pesijälle tarkoituksella asetettu, kuten varsinkin kololinnuille tehty pönttö.

Monien lintujen poikaset viipyvät pesässä pitkähkön tovin, jona aikana ne vähitellen saavat höyhenpuvun ja varttuvat elintoiminnoissaan siten, että pystyvät jättämään hoitopaikkansa ja siirtymään avaraan luontoon, jossa ne edelleen joutuvat turvautumaan emonsa tai molempienkin huolenpitoon oppiakseen itsenäisen elämän edellyttämät toimet, tärkeimpinä ravinnon hankkimisen ja vihollisten karttamisen.

Emojen alkusatsaus on jo melkoinen, etenkin naaraan kannalta. Joutuuhan se munien tuottajana kantamaan huomattavan rasituksen ja useimpien lajien kohdalla osallistumaan voimia vieneen haudonnan jälkeen myös kuoriutuneiden poikasten ruokintaan. Monilla lajeilla uros tosin osallistuu naaraankin ruokintaan ja munien haudontaan, mutta sittenkin se pääsee naarasta helpommalla.

Useille lajeille pesän huolto ja puhtaanapito on tärkeä toimintaosio poikasten ruokinnan ohella. Varsinkin petolinnut ja jotkin avopesissä poikasensa kasvattavat linnut pääsevät tästä helpommalla, koska niiden poikaset luonnostaan roiskauttavat ulosteensa pesänreunan yli.  Pesän alle kertyneet ulosteet paljastavat kuitenkin ulkopuolisille, myös vihollisille, pesän sijainnin, mikä saattaa johtaa myös kohtalokkaisiin vaaratilanteisiin. Kuitenkin suurimmalla osalla lajeista emot joutuvat kantamaan vastuun pesän jätehuollosta.

Teksti ja kuva: Antti Simonen

Lue lisää lehdestä 29/2017.

Share This