hurriganes_3

Mikä olikaan bändi, jonka omintakeinen soundi oli meillä ennenkuulumaton ja tuli kuin kadulta? Bändin johtaja lauloi foneettisesti huki-huki-englantiaan, takoi rumpuja autenttisesti antaen tämän tästä stagella visaisia komentoja. Kitaristi ja basisti olivat stailattuja ja asentoja otettiin vauhdikkaasti tämän tästä lavan lattialta. No, Hurriganes se tietenkin oli – kirjoitettiin alunperin c:llä, mutta kun g-kirjain jytisi Cisse Häkkisen mielestä paremmin niin vaihdos tuli.

– Jokaisella bändillähän on se lippulaivalevynsä. Hurriganesilla se oli Roadrunner, Eppu Normaalilla Akun Tehdas ja Dingolla Kerjäläisten Valtakunta, sanoo Hurriganesin alkuperäiskitaristi Ile Kallio.

Hurriganes (1971-1984) perustettiin osittain Kalevala-yhtyeen raunioista. Henry ”Remu” Aaltonen (synt.1948) ja Pekka ”Albert” Järvinen (1950-1991) soittivat Lido Salosen perustamassa bändissä.

Christer ”Cisse” Häkkinen (1951-1990) liittyi mukaan, koska oli Remun ennestään tuntema soittofrendi Alkuvaiheessa kitaristina oli kuitenkin 16-vuotias koululainen Ilpo ”Ile” Kallio.

– Oltiin melkoisia pioneereja. Vanhalla Ford Transitilla kuljettiin keikkareissuilla ja yöllä käytiin niittailemassa julisteita tolppiin ja ilmoitustauluille seuraavia keikkoja silmälläpitäen. Remu bändin johtajana hoki, että tehdään myös ilmaiskeikkoja niin saadaan nimeä. Niin me saatiinkin, Ile Kallio muistelee.

1972 toukokuussa tuli vahdin vaihto. Albert Järvinen nousi Vanhan Ylioppilastalon lavalle Ganesin uutena varttuneempana kitaristina. ”Rock and Roll All Night Long” (1973) oli debyyttialbumi ja se räjäytti pankin. Keikkakysyntä kasvoi.

– Hurriganesin eka levy oli meidän bändille sellainen koetinkivi, että päätettiin opetella ne kaikki biisit siitä. Minä yritin parhaani mukaan apinoida yks yhteen Järvisen hienot kitarasoolot. Me onnistuttiin ja bänditoimintamme jatkui, Pantse Syrjä kertoo.

Teksti: Pauli Saarinen

Lue lisää lehdestä nro 18/2015.

Share This