Jouni Varis (oik.) havainnollisti ilomantsilaisille Salme ja Oiva Sivoselle yrityksensä palvelutarjontaa. Sivosten mielestä heillä olisi käyttöä palveluille.

Uusi hoivapalveluyritys toimii laajalla alueella maakunnassa. 

Ilomantsilaissyntyinen Jouni Varis, 45, on perustanut harvinaislaatuiseen monialakonseptiin perustuvan hoivapalveluyrityksen, jonka ideana on tarjota erilaisia palveluja usealle asiakasryhmälle laajalla alueella Pohjois-Karjalassa. Kuluvan vuoden puolella toimintansa aloittanut ”Sinunturva” tarjoaa senioriapu- ja hoivapalveluita suoraan asiakkaiden kotiin.

– Autamme esimerkiksi vanhuksia, päihde- ja mielenterveyskuntoutujia, sekä vammaisia kaikissa arjen askareissa, yrittäjä Jouni Varis kertoo.

Hän on valmistunut vuonna 2011 mielenterveys- ja päihdetyöhön erikoistuneeksi lähihoitajaksi, ja siitä lähtien työskennellyt alalla Ilomantsin, Tuupovaaran ja Joensuun alueella. Mielenkiinto oman kotihoivayrityksen perustamiseen on kytenyt mielessä pari vuotta.

– Uskon tämäntyyppisellä palvelulla olevan kysyntää, sillä kukapa ei haluaisi asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

Teksti ja kuva: Armas Härkönen

Lue lisää lehden nrosta 16/2017.

Share This