Eva Ryynästä muisteli seminaarissa niin Lieksan entinen kaupunginjohtaja Esko Lehto (toinen vas.) kuin Kirjailija Heikki Turunenkin.

Eva Ryynästä muisteli seminaarissa niin Lieksan entinen kaupunginjohtaja Esko Lehto (toinen vas.) kuin Kirjailija Heikki Turunenkin.

Vuonislahden kulttuurintäyteinen kesä saatettiin muistojen joukkoon perinteisen Muikkumarkkina-viikonlopun myötä. 

Viikonlopun on kautta historiansa aloittanut Pielisen altaan symposium, jossa tällä kertaa aiheena oli kuvanveistäjä, professori Eva Ryynänen, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Vuonislahden kyläseura pystytti lisäksi taidenäyttelyn, jossa esillä oli Eva Ryynäsen kyläläisille lahjoittamia teoksia.

Eva Ryynäsen juhlaseminaarissa taas kattava joukko taiteen asiantuntijoita, kunnan isiä ja ystäviä muisteli Vuonislahden Paaterissa elämäntyönsä tehnyttä kuvanveistäjää.

Ystävä ja opettaja

Vuonislahden toinen suuri taitelija, kirjailija Heikki Turunen muisteli ”Paaterin Ievaa” omaleimaiseen tapaansa tuoden esille suuren kunnioituksen, jota hän opettajaansa ja ystäväänsä kohtaan tunsi.

Sodan jälkeisen maanhankintalain ja muiden sattumusten kautta naapuruksiksi osuneiden Turusten ja Ryynästen tuttavuus ei alkuun ollut tiivistä, mikä johtui Turusen mukaan sosiaalisista luokkaeroista. Joten hänellä ollut tietoa siitä, että naapurissa asuu kuuluisa taitelija.

– Olimme kerran pikkuveljeni Matin kanssa leikkimässä isolla kivellä Paaterin portin pielessä, ja autosta nousi hieno pukuherra kysymään että mahtaakohan taiteilija Eeva Ryynänen asua täälläpäin. Minä sanoin, että ”en minä tiijä mittää semmosta mökkii”. Kukaan meillä kun ei puhunut koskaan mistään taiteilija Eeva Ryynäsestä. Puhuttiin vain Paaterin Eevasta eli ”Poaterin Ievasta”. Isäukon vänkylä vielä nauroi joskus ”Joaperin Ievalla”, joka pilaa hyviä kirvesvarsi- tai kahvinkeittopuita tekemällä niistä milloin karhun, milloin enkelin kuvia, Turunen kuvasi tilannetta.

Eva Ryynänen oli kuitenkin se, joka näki nuoressa Heikki Turusessa taiteellisen lahjakkuuden.

– Minulla oli pienenä outo tapa piirrellä sormella ilmaan kuvioita, joista kukaan ei saanut selvää mitä ne oli. Jopa ollessani vanhempien mukana kylässä istuin kahvipöydässäkin piirrellen etusormella ilmaan salaperäisiä kuvioita. Äitiä hävetti, tarttui käteeni ja suhahti, jotta ”ooppa siinä sohimata, höpelönä pitävät”. Eeva sanoi, että pankaas tuohon käteen kynä ja antakaa pojalle paperia, niin selviää mitä se tuohon ilmaan piirtelee, Turunen muisteli.

Teksti ja kuva: Panu Kärkkäinen

Lue lisää lehdestä nro 20/2015.

Share This