Kuvassa uimaharjulaisesta vanhempaintoimikunta Vankkurista Marja-Liisa Vänskä (vas.), Sari Puhakka, Garita Soikkeli, Kati Liimatta, Tarja Kuronen ja Tuija Siitonen. Toimikunta voitti viime talvena Lumilyhtyarpoja myydessään 1 000 euroa. Kuva: Tuukka Valtonen

Hyvin useissa maakunnan kouluissa toimii vanhempaintoimikunta, -ryhmä tai -yhdistys. Useimmiten toiminta on tapahtumien järjestämistä tai varainkeruuta, joiden avulla lapsille järjestetään erilaisia retkiä tai näytöksiä. Vanhempaintoimikunnat ottavat myös kantaa lapsia ja nuoria koskeviin kunnallisiin päätöksiin tekemällä esimerkiksi kuntalaisalotteita.

Yksi aktiivisista vanhempaintoimikunnista on Uimaharjun peruskoululaisten vanhempien Vanhempaintoimikunta Vankkuri. Toimikunnan tarkoitus on toimia koulun ja kodin yhteistyön kehittäjänä. Puheenjohtaja Kati Liimatta sanoo, että Vankkuri pyrkii antamaan palautetta ja kehitysehdotuksia tai kannanottoja, miten perusarki kouluissa sujuu. Myös koulun ulkopuolisia kannanottoja on tehty.

– Viimeisin kokouksessa käsitelty asia oli kauppojen energiajuomien ikärajat. Päädyimme tekemään esityksen Uimaharjun kylän kaupoille, että ne asettaisivat yhteisen ikärajan juoman myynnille, joka olisi 16 vuotta, Liimatta informoi.

Teksti: Suvi Palosaari

Lue lisää lehden nrosta 48/2016

Share This