Arkajalka karahti aina pystyyn pakovalmiuteen, kun jättimäinen lajitoveri vähänkin liikahti.

Arkajalka karahti aina pystyyn pakovalmiuteen, kun jättimäinen lajitoveri vähänkin liikahti.

Muutama vuosi sitten käppäilin Suomen itärajan tuntumassa kesän hiostavassa kuumuudessa viettämään kuvausyö suurpetojen seurassa – kylläkin näkösuojan antavassa kevytrakenteisessa piilokojussa. Sinne oli automatkaosuuden päätyttyä noin kahden kilometrin varrellisin kumisaappain jalkaisin patikoitava marssiosio, muuna varustuksena reilun parinkymmenen kilon kuvauskalusto. Saappaat olivat tarpeen, koska suunnilleen puolet matkasta heiluttiin hyllyvällä suolla.

Minä olen rasituksen sattuessa melko antoisa hikoilija, joten olin tuikannut varustekassiini pari kolme pyyheliinaa tykötarpeiksi, sillä kojussa ei tietenkään ollut vesipostia eikä muutakaan vastaavaa keinoa tuon ongelman hoitamiseksi. Minulle oli kerrottu, että kuvauskojuun oli järjestetty ilmanvaihto siten, että käyntioven alaosassa on parikymmentä senttiä halkaisijaltaan käsittävä hyttysverkollinen venttiili ja kojun katossa puolestaan suoraan ylös sojottava muutaman metrin mittainen muovinen ilmanpoistoputki. Asian piti siis olla reilassa.

Teksti ja kuva: Antti Simonen

Lue lisää nrosta 37/2015.

Share This