Niiralan raja-asema on palvellut Suomen ja Venäjän välistä rajaliikennettä vuodesta 1945 – ensin rautatieliikenteen, sittemmin myös maantie- ja turistiliikenteen osalta. Tulliylitarkastaja Timo Hyvärinen astui Niiralan palvelukseen vuonna 1986.

Tulliylitarkastaja Timo Hyvärinen on nähnyt pitkän työuransa aikana niin Neuvostoliiton romahduksen kuin Euroopan Unionin syntymisenkin nykyisessä muodossaan. Tavallisen ihmisten kannalta monikaan asia ei ole kuitenkaan Niiralan itäisellä rajanylityspaikalla muuttunut.

Pakkasta on kymmenkunta astetta ja siihen päälle käy vielä navakka tuuli pohjoisesta. Näissä oloissa kyllä jäätyy naama kuin naama, varsinkin jos työmatkaa taittaa polkupyörällä.

Näin kuitenkin tekee päivittäin tohmajärveläinen tulliylitarkasta Timo Hyvärinen, eikä valita. Koti sijaitsee aivan Niiralan raja-aseman läheisyydessä, missä rauhallista rajaseutua ja tuulen pieksämään aapaa riittää. Pihapiirissä vierailee ilves, ja karhukin raja-aseman läheisyydessä on havaittu. Sopivat siinä hyvin elämäänkin, tuumaa ylitarkastaja itse.

– Olen minä osan elämää asunut kaupungissakin, mutta enää siihen hulinaan ei ole kaipuuta. Hyvin me olemme tässä emännän kanssa viihtyneet, Hyvärinen kuvailee nykyistä elämänpiiriään.

Niiralan rajanylityspaikalla Hyvärinen on työskennellyt kohta 32 vuoden ajan, tarkalleen ottaen joulukuusta 1986. Siinä ajassa myös idän tie on kokenut geopoliittisesti melkoisen muutoksen, kun Neuvostoliitto ja sosialismi ovat romahtaneet Itä-Euroopassa, kylmä sota päättynyt ja Euroopan Unioni nykymuodossaan syntynyt.

– Olihan se maailma vuonna 86 aika erilainen. Mutta virkamiehet loppujen lopuksi aika samanlaisia, Hyvärinen kiteyttää.

TOHMAJÄRVI / Arto Miettinen

Lue lisää lehdestä nro 4/2018

Share This